(Sorry, this is only in Finnish!)
Ihana Tia Paperia ja lankaa... joskus paperilankaa -blogista yllätti minut tällä tunnustuksella. Kiitos!! :) Tunnustukseen kuuluu kahdeksan asian kertominen itsestä. Yritin tähän keksiä kaikenlaista mielenkiintoista ja kertomisen arvoista mutta ongelma on se, että olen tylsä kuin saapas.... ;) Mutta yritetään...
1. Olen horoskoopiltani jousimies
2. ...eli syntymäpäiväni on joulukuussa :)
3. Olen yhden lapsen äiti, neljän lapsen täti ja kolmen lapsen kummitäti.
4. Pidän Dublinia silmällä säännöllisesti! ;)
5. Tarvitsen kirjoja. Tunnen oloni kotoisaksi paikoissa, joissa on kirjoja ja uudessa kaupungissakin kotiudun, kunhan paikannan kirjakaupan.
6. Olen melko lailla koukuttunut Pepsi Maxiin...
7. Mieheni kätevyys pelasti taannoin bloggaamiseni! Olen jo jonkin aikaa tapellut bloggerin kanssa siitä, että blogger vääntää tietyt kuvat aina sivuttain blogiini enkä ole niitä millään saanut oikeinpäin. Lopulta näin alkoi käydä jo melkein kaikkien kuvien kanssa ja olin jo deletoimassa blogiani, heittämässä konetta ikkunasta ulos ja muuta saman suuntaista, kun mieheni halusi testailla kuvien tallennusta blogiini. Kuinka ollakaan hän keksi keinon huijata bloggeria (tietyt kuvat täytyy tallentaa "lappeelleen" kuvankäsittelyohjelmalla, jotta blogger sitten vääntää ne oikeinpäin) ja nyt saan kaikki kuvat blogiini juuri niin päin kuin haluankin :)
Ja nyt se likaisin salaisuus, ainakin näin askartelun näkökulmasta...
8. En oikein pidä Magnolian leimasimista. Minusta ne "kasvottomat kasvot" ilman neniä ja suita ovat kammottavia, pelottavia :-/ Gorjuss girlsitkin olisivat suloisia, jos niillä olisi suut ja nenät.
Tämä tunnustus pitäisi vielä jakaa eteenpäin, mutta koska mielestäni maailma on pullollaan tämän ansaitsevia enkä osaa valita, aion olla tylsä ja olla jakamatta tätä erityisesti kenellekään. Mielestäni kaikki, jotka blogissani jaksavat vierailla, ansaitsevat tämän, joten ole hyvä, saat tunnustuksen! :)
Heh, jaan kanssasi tuon viimeisen likaisen salaisuuden :) Magnoliat ei sytytä mua lainkaan ja ne näyttää musta jotenkin sairailta lapsilta. Se suuttomuus on niin pelottavaa! Hassua, että myös Gorjuss Girlsit on samalla linjalla suuttomuudessa...
VastaaPoistaMinäkään en pidä Magnolioista, mutta Gorjuss tyttösistä pidän! Ne ei mun mielestä ole ihan niin surullisia ja "pelottavia" kuin Magnoliat :)
VastaaPoista