Pages

perjantai 15. marraskuuta 2013

Pinkkiä lunta - Pink snow

(Please scroll down the page for the English version of my post, thanks!)

Pienellä muistutuksella mennään taas, eli Korttikarkurin Scrap a Happy Christmas - Christmas Cards Out of Scraps/Old Stash! -haaste on parhaillaan meneillään ja siihen voi osallistua siis jouluaattoon asti. Palkintoakin on luvassa :) Itse käytin tähän korttiin leimakuvaa, jonka sain sössittyä tehdessäni noita edellisen postauksen joulukortteja. Mustetin leimasimen vähän turhan roimalla kädellä ja sain mustetta tuohon lumiosaankin, johon tuli mukava pinkki jälki. Olin jo heittää leimakuvan pois, kun tulin ajatelleeksi tätä haastetta ja päätin yrittää tehdä kortin, jossa saisin tuon ylimääräisen musteen piiloon. Niinpä syntyi sitten ympyränmallinen kortti! :) Lintu on Memory Boxin stanssilla stanssattu ja glitteröity irtoglitterillä, jonka ostin varmaankin reilu vuosi sitten mutta jota olen harvemmin käyttänyt. Vanhoja varastoja siis ja niiden käyttöhän sopii tähän haasteeseen myös :) Lisäksi kortissa on vielä vellumbanneri, johon leimasin Stempelkellerin leimalla tekstin. 

Käypäs kurkkaamassa muiden DT-läisten kortit Korttikarkurista ja muista osallistua myös itse haasteeseen!


It's time to remind you of the card challenge over at Korttikarkuri: Scrap a Happy Christmas - Christmas Cards Out of Scraps/Old Stash! is currently going and you have time to participate until Christmas Eve, so get your scraps and old stash out and start making those Christmas cards!

I made my card using a stamped image that I meant to use for these Christmas cards. However, I inked my stamp a bit too generously and got pink ink onto to the snow part - not nice at all! I almost threw the image into the bin but in the last minute I remembered this challenge and decided to try and use the image after all. I needed to hide the ink on the snow so I made a round card - now you'd never know there's pink snow hiding underneath the rim of the card! ;) I die cut the little bird with a Memory Box die and added some dry glitter on it (the dry glitter is old stash, I bought it over a year ago and have used it only a couple of times). I stamped the sentiment on a vellum banner, roughly translated it says 'Warm Christmas greetings' in Finnish.

Now there's my card using scraps and old stash, for more inspiration please hop over to Korttikarkuri to see what the other DT members have created. And don't foget to participate in the challenge itself! :)

10 kommenttia:

  1. Aivan ihana! Upea leimasin ja herkullinen vaaleanpunaisen sävy.

    VastaaPoista
  2. I love this Milla. So cool this challenge saved you throwing away this image. And look at how stunning it is-no need to bin it! Pink snow looks so pretty!

    VastaaPoista
  3. Tuo leimasin on kyllä niin kaunis ja tosi hieno pelastus! Ei voi kukaan arvata, että reunan alla on suttua. Leimakuvan uusi elämä! Ja tuo pinkki on ihana väri. Mukavaa viikonloppua sinulle! xx

    VastaaPoista
  4. Such a beautiful card, love the shape.

    VastaaPoista
  5. Hi Milla. This is beautiful! I love the pink sky with the white embossed tree - so pretty! Great save with cutting into a round card ... it is just perfect in this shape!

    VastaaPoista
  6. Love the soft colors you used on this beautiful card. Love also the association of this stamp with the die.

    VastaaPoista
  7. Nice save, Milla! I love everything about your card -- the shape, the vellum, the bird, and the pink snowy scene! For some reason, looking at your card makes me crave for fluffy pink marshmallows...and now I'm hungry LOL!

    ~Shery

    VastaaPoista
  8. IIII-HA-NA!!!
    Toi pinkki näyttää niiiin namilta ja muutenkin kortti on täyskymppi!

    VastaaPoista
  9. beautiful make Milla and I love your new make on the Kuretake blog too. I tried to put a comment on their blog but they are using the google+ comment system and it is just too hard trying to get it to work! *sigh* Anyway love your makes!
    Kim

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät kommentin! :)

Thanks for taking the time to comment! :)